STAND UP KOMEDIAA
JOSTA EI ÄÄNTÄ PUUTU

Rudi Rok on kerännyt esiintyjänä miljoonayleisöt YouTubessa ja on maailman katsotuin eläinäänten imitoija. Rudi on myös keikkailut Poliisiopisto-elokuvista tutun legendaarisen Michael Winslow’n kiertueilla ja esiintynyt lukuisissa elokuvissa ja mainoksissa. Stand-up-keikoillaan Rudi haastaa alan perinteet ja pistää yleisön hämmästelemään millaisia efektejä ihmisäänellä voi tuottaa.

Esitykset voidaan räätälöidä sisällöiltä ja pituudeltaan tilaajan toiveiden mukaisesti 5-30min.

Show on tilattavissa suomeksi sekä englanniksi.

  • Rudi Rok on esiintynyt ympäri maailman mitä erilaisimmissa yritystilaisuuksissa jo vuodesta 2009.

    Rokin uniikki ja energinen show toimii loistavasti tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Oli kyseessä sitten pienen yrityksen kesäjuhla tai suuren kansainvälisen korporaation konferenssi, Rudi Rok varastaa huomion ja saa yleisön viihtymään!

    Rudi Rok on kerännyt esiintyjänä miljoonayleisöt YouTubessa ja on maailman katsotuin eläinäänten imitoija. Rudi on myös keikkailut Poliisiopisto-elokuvista tutun legendaarisen Michael Winslow’n kiertueilla ja esiintynyt lukuisissa elokuvissa ja mainoksissa. Stand-up-keikoillaan Rudi haastaa alan perinteet ja pistää yleisön hämmästelemään millaisia efektejä ihmisäänellä voi tuottaa.

    Esitykset voidaan räätälöidä sisällöiltä ja pituudeltaan tilaajan toiveiden mukaisesti.

    Kesto räätälöitävissä 10-30min

  • Rudi Rok on kokenut juontaja ja onkin suosittu tapahtumissa, joissa kaivataan juontajalta energistä, supliikkia, mutta rentoa otetta. Rok yhdistää myös erityis osaamisensa osaksi juontoja ja jakaa esityksensä osaksi juontoja, jolloin yleisö pääsee nauttimaan juontojen yhteydessä ainutlaatuisesta ja hauskasta äänishowsta.
    Kun Rudi Rok on juontajana, niin yleisöllä on energiat katossa koko tapahtuman ajan

  • Joulun varmasti äänekkäin viihdenumero on komediashow, jossa katsoja pääsee hämmästelemään mitä kaikkea ääntä ihminen voikaan suustaan päästää.

    

Rokin energinen ja vuorovaikutteinen live-esitys vie katsojan käsittämättömien ääniefektien maailmaan komiikan siivittämänä.
    
Yli kymmenen vuotta ammatikseen esiintynyt Rudi Rok on taitava ja karismaattinen esiintyjä, jonka show naurattaa, jää mieleen ja saa ihmiset puhumaan.

    Kesto n. 25min

  • Kaipaatko tilaisuuteesi avausnumeron, joka varastaa yleisön huomion ja nostaa tunnelman kattoon?

    Rokin vuorovaikutteinen show toimii loistavasti myös tilaisuuden avausnumerona, jolloin tapahtumaan saadaan heti luotua positiivinen ja energinen tunnelma.
    Alkuun voidaan myös tehdä lyhyempi ja intensiivisempi beatbox spektaakkeli, joka varastaa huomion ääniefektejen sekä rytmien kera ja saa yleisön hämmästelemään ja haukkomaan henkeä!

    Avausnumeroon voi myös yhdistää muuta audiovisuaalista, kuten skreeneillä esitettävän animaation, valo-tai lasershown, toisen muusikon tai tanssijat.

    Avausnumeron kesto on räätälöitävissä 1-25min

  • Rudi Rok keikkailee jatkuvasti erilaisissa tilaisuuksissa tehden musiikkinumeroita, joissa Rok yhdistää erityisosaamisensa erilaisten mielenkiintoisten soittimien kanssa kuten haitarin, sellon, viulun tai vaikkapa nokkahuilun kanssa.

    Rudi ideoi mielellään tilaisuuteenne sopivan musiikkinumeron, kun kaipaatte jotain perinteisestä poikkeavaa ja mielenkiintoista.

    Kesto sovittavissa

  • Rudi Rokin show toimii mitä parhaiten yksityistilaisuuksissa, joissa juhlistetaan jotain tiettyä tai tiettyjä. Rok pitää huolen esityksessään siitä, että myös morsian, sulhanen tai muu päivänsankari huomioidaan. Rokin energinen ja vuorovaikutteinen live-esitys saa koko juhlayleisön mukaansa hämmästyttäen ja naurattaen.
    Esitykseen voidaan räätälöidä hääparille tai päivänsankarille tuttuja elementtejä, jotka yleisö tunnistaa. Positiivista energiaa huokuvassa esityksessä myös avusta pääsee lavalle parrasvaloihin. Tähän on hyvä valita sulhanen, syntymäpäiväsankari tai vaikkapa bestman. Luvassa on ikimuistoinen show ja kokemus, jota muistellaan hämmästellen ja hymyssä suin vielä vuosienkin kuluttua.

    
Yli kymmenen vuotta ammatikseen esiintynyt Rudi Rok on taitava ja karismaattinen esiintyjä, jonka show naurattaa, jää mieleen ja saa ihmiset puhumaan.

    Esityksen kesto on räätälöitävissä toiveiden mukaan. Suositus kesto on noin 20-25min

  • Tällä workshopilla osallistujat ylittävät itsensä ja löytävät oman äänensä!

    Rudi Rokin beatbox workshopissa heittäydytään mahdottomalta kuulostavien ihmis-ääniefektejen ja rytmejen äärelle ja koetaan suuria onnistumisen tunteita, kun taidot alkavat karttua ja oma ääni tekee mahdottomasta mahdollista!



    Beatbox -ja ääniefektiworkshopissa opitaan beatboxaamisen perusteet, ääniefektejä, lukemaan beatbox-nuotteja ja rakentamaan omia rytmejä.
    Työpajassa opitaan ideologia, mistä beatboxaamisessa on kyse ja kuinka ääniä voi itse opetella ja miten tehdä esimerkiksi useampi ääni samanaikaisesti.



    Rudille on ehdottoman tärkeää, että jokaisella osallistujalla on turvallinen ja kannustettu olo oppia ja kokeilla!

    

Rudi Rokin beatbox-workshop tarjoaa mahdollisuuden osallistujilleen päästä tutustumaan omaan ääneensä ja löytää siitä uusia ulottuvuuksia joita ei muuten voisi löytää. Workshopin jälkeen osallistujilla on vahvempi ote omasta äänestään ja uudenlaista rohkeutta ja näkökulmaa kohdata mahdottomalta tuntuvia asioita myös omassa arjessaan.



    Workshopin loppuun voidaan tehdä osuus, jossa osallistujat pääsevät itse kokeilemaan beatboxaamista äänentoistolaitteella. Tässä on myös mahdollisuus kuvata itselleen talteen tai jaettavaksi video, jossa pääsee esittelemään uudet taitonsa.


    Työpajan kesto on räätälöitävissä lyhyestä 20minuutin beatbox tutustumisesta aina kahden tunnin beatbox masterclassiin!

SHOW RÄÄTÄLÖITÄVISSÄ
KAIKKIIN TILAISUUKSIIN

SUOSITUKSET

SHOW IN ENGLISH
"Rudi tarjosi yrityksemme kesäjuhlissa todella ainutlaatuisen ja unohtumattoman show'n, joka sopi täydellisesti tilaisuuteemme. Se oli samanaikaisesti vaikuttava sekä hauska, ja show on ehdottomasti sellainen jonka haluaa nähdä omin silmin livenä. Rudi otti yleisön erittäin hyvin haltuun ja hänen kanssaan oli muutenkin todella miellyttävää tehdä yhteistyötä. Tällaisten taitojen ammattilaisia on harvassa, ja voisimme tilata Rudin uudestaankin esiintymään. Wow!"

Oona Ylitalo, Account Manager
Schibsted Suomi

HÄÄKEIKKA
”Buukkasimme Rudin keikalle häihimme kesällä 2023. Meillä oli haussa vähän jotain muuta kuin perinteistä stand-uppia tai musiikkia. Emme oikein tienneet mitä keikka tulee pitämään sisällään, mutta meille se oli juuri sitä mitä halusimme, siis jotain ihan muuta kuin mihin on totuttu. Shownsa aikana Rudi yhdisteli upeasti musiikkia, komiikkaa ja ilmiömäistä äänitaituruutta jota ei voi mitenkään kuvailla, vaan se on pakko kokea itse ja livenä. Jos itse keikka oli ihan täysosuma niin sitä oli myös kaikki keikkaan liittyvä, aina tapahtuman sopimisesta aitoon läsnäoloon itse juhlassa. Häiden jälkeen palaute Rudin showsta on ollut huikeaa ja varmasti otamme jatkossa Rudin myös yrityksemme tapahtumiin tunnelmaa keventämään ja rentouttamaan.”

Anssi Lehtinen, Toimitusjohtaja
OPM International

JUONTAJANA
“Rudi Rok hoiti hommat todella hyvin, ja hänellä on myös loistava tilannetaju. Meille tuli pieni tekninen häiriö ja Rudi syöksyi samantien lavalle viihdyttämään yleisöä siksi aikaa kun ongelma saatiin korjattua. Muutenkin Rudi oli hyvin valmistautunut ja hoiti tilaisuuden ammattilaisen ottein.
Annan hänelle täyden kympin 😊”

Anu Soini, Projektipäällikkö
Alma Media

BEATBOX TYÖPAJA
”Olemme asiantuntija-organisaatio ja halusimme tilaisuuteemme ohjelmaa, joka on samalla viihdyttävää, osallistavaa ja sopivan jännää. Juttelin Rudin kanssa toiveistamme ja päädyimme tunnin beat box workshoppiin, joka oli mielettömän onnistunut ratkaisu. Kellään meistä ei ollut taustaa beat boxauksesta ja siitä huolimatta käytännössä koko porukkamme beat boxaili omissa pöydissään. Suosittelen work shoppia sellaisiin tilaisuuksiin, jossa halutaan turvallisella fiiliksellä rikkoa jäätä ja pitää yhdessä hauskaa. Jännitin itse, miten asiantuntija-porukkamme lähtisi mukaan, mutta tunnelma vei hetkessä mukanaan ja huoleni osoittautui turhaksi. Olipa hauskaa!”

Kristian Ahlers, Toimitusjohtaja
Recuror Oy

SHOW, JUONTO JA ENNAKKOMARKKINOINTI
“Saimme Yritystä Stadiin -tapahtuman osallistujilta todella mahtavaa palautetta Rudi Rokista. Rudi toi tapahtumaan elämyksellisyyttä, viihdettä ja hauskuutta. Tapahtuman markkinointia varten toteutettu video Rokin kanssa toimi juuri toivotulla tavalla: tavoitimme oikeat kohderyhmät ja katsomo oli täynnä koko päivän.”

Jaana Tihtonen, Viestintäpäällikkö
Helsingin Yrittäjät

IT’S TIME TO MAKE SOME NOISE!

OTA YHTEYTTÄ

Haluatko työskennellä kanssani?
Lähetä sähköpostia ja jatketaan siitä!

rudirok@rudirok.com